Koulutus

Koulutuksia järjestetään osaamisalojen mukaisesti yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Osaamisverkoston yhteistyökumppanit ovat myös tarvittaessa käytettävissä. Yhteistyössä voidaan myös suunnitella ajankohtainen seminaari tai koulutuskokonaisuus sekä yksittäisen aiheen ympärille rakennettu asiantuntijaluento. Laurea Journal:sta voit lukea Janna Kipon, Emilia Risun ja Saara Gröhnin artikkelin virtuaalisesti toteutetusta yhteiskehittämisen verkkotyöpajasta. PBG Korhonen on avoin ja valmis toimimaan tilanteen mukaisesti myös virtuaalisessa toimintaympäristössä asiakkaan tarpeiden mukaan.

Toimitilan energiatehokkuus ja CO2-päästöt

Aihealueen ympärille voidaan rakentaa alustustilaisuus, luento tai laajempi projekti. Ota yhteyttä, niin katsotaan, mikä palvelee Teidän tarpeitanne parhaiten.

Käy lukemassa tiivistelmä vuodelta 2015 ammattikeittiön energian CO2-päästöistä. Aiemmin aiheesta on esitelty mm. Ammattikeittiöseminaarissa (2011) ja Future challenges in professional kitchens II (2009) -seminaarissa.

Koronasta huolimatta energiatehokkuus puhuttaa ja verkostoituneet työtavat kehittyvät ajassa työpajojen toteuttamiseksi. Misson Zero Foodprint-hanke vie ruoka-alaa kohti hiilineutraaliutta. Kyseessä on Forum Virium Helsingin ja Laurean yhteistyöhanke. Hankkeen yhteiskehittämisen työpajat ja niiden tulokset sekä asiantuntija-alustukset löytyvät täältä. Laurea pitää hankkeeseen liittyvää blogia ja MZP-facea, näin tiedämme missä pääkaupunkiseudulla mennään asian suhteen.

Vastuulliset hankinnat osana yrityksen strategista johtamista

Hankintaprosessin tehtävänä on tukea yrityksen strategisten tavoitteiden saavuttamista ja tuottaa lisäarvoa. Katsotaan, miten voimme parantaa hankintaprosessia ja hankintojen vastuullisuutta. Yrityksellä on kokemusta vastuullisten hankintakriteerien toteuttamisesta ja yhteistyökumppaneiden sparraamisesta.

Psykososiaalisen tuen koulutukset

Psykososiaalisen tuen koulutuksia järjestetään asiakkaan tarpeen mukaisesti. Yrityksille ja yhteisöille voidaan räätälöidä omia koulutuksia tai koulutussisällöt voidaan rakentaa SPR:n valmiiden koulutuskokonaisuuksien mukaisesti. Yleisiä koulutuksia ovat esimerkiksi henkisen tuen perusteet, henkisen tuen jatkokoulutus, purkukoulutus sekä lapset ja nuoret.

Koulutukset voidaan toteuttaa yrityksen, kansalaisopiston tai SPR:n paikallisosaston kautta. Yritysten koulutuksissa koulutukset laskuttaa SPR:n Savo-Karjalan piiri.

Ota yhteyttä, niin katsotaan, mikä on Teille paras tapa koulutuksen toteuttamiseksi.

Palvelu- ja tuotantoprosessien uudistaminen

Tarjoamme koulutussuunnittelupalveluita ja koulutusta toimitilapalveluiden palvelu- ja tuotantoprosessien uudistamiseen. Erilaisten toimintatapojen ja prosessien toteuttamisesta löytyy 25 vuoden monipuolinen kokemus. Lähtökohtana uudistamisessa on, että organisaation osaaminen saadaan palvelemaan uusia prosesseja.

Menestys syntyy yhteisestä osaamisesta.

Scroll to Top